Valkosipulisatoa

Valkosipulin historia

Valkosipuli on yksi ensimmäisistä kasveista ihmiskunnan historiassa, jota käytettiin sairauksien hoitoon ja terveyden ylläpitämiseen. Se mainitaan useissa antiikin ajan teksteissä ja Raamatussa.

Hämmästyttävää valkosipulin historiassa on se, että monet kulttuurit ja sivilisaatiot, jotka eivät koskaan olleet yhteydessä toisiinsa, tekivät samoja päätelmiä valkosipulin tehokkuudesta lääkeaineena. Nykytiede on sittemmin osoittanut monia antiikin aikaisista valkosipulin tauteja ja sairauksia ehkäisevistä uskomuksista todeksi.

Alkuperä

Nykyisin tuntemamme valkosipuli on tutkimusten mukaan kotoisin Tienšanin alueelta Keski-Aasiasta, Kiinan ja Kyrgystanin rajalta. Keski-Aasiassa valkosipulia käytettiin mausteena jo neoliittisella kaudella.

Antiikin aikoina valkosipuli levisi myös muualle maailmaan ruokakasvina, mausteena ja lääkeaineena. Se mainitaan antiikin aikaisissa kirjoituksissa ainakin Egyptissä, Kreikassa, Roomassa, Intiassa ja Kiinassa.

Valkosipuli levisi antiikin aikoina myös Välimeren alueelle. Egyptissä sitä käytettiin ainakin jo vuonna 3000 eaa. Edistyneet sivilisaatiot nykyisen Pakistanin ja Länsi-Intian tunsivat kasvin, mistä se levisi myös Kiinaan. Espanjalaiset, portugalilaiset ja ranskalaiset esittelivät valkosipulin myöhemmin Pohjois- ja Etelä-Amerikalle.

Nykyään valkosipulia viljellään lauhkeilla ja trooppisilla alueilla kaikkialla maailmassa ja siitä on jalostettu eri ilmasto-olosuhteisiin soveltuvia tyyppejä.

Valkosipuli on kotoisin Tienšanin alueelta Keski-Aasiasta.

Valkosipuli on kotoisin Tienšanin alueelta Keski-Aasiasta.

Historia

Egyptissä (3200 eaa. – 343 jaa.)

Antiikin Egyptin metallityöntekijöitä

Antiikin Egyptin metallityöntekijöitä. Kuva: Wikimedia Commons

Valkosipuli oli osa päivittäistä ruokavaliota, erityisesti raskasta työtä tekevän työväestön keskuudessa, koska sen uskottiin lisäävän ja ylläpitävän voimaa ja tuottavuutta.

Lääketieteellinen käsikirjoitus, Ebersin papyrus, noin vuodelta 1550 eaa., määräsi valkosipulia käytettäväksi epänormaalien kasvaimien ja verenkiertoelimien sairauksien hoidossa sekä yleiseen huonovointisuuteen ja loistartuntoihin.

Hyvin säilyneitä valkosipulin kynsiä löydettiin vuosina 1334-1325 eaa. hallinneen faarao Tutankhamonin haudasta.

Raamatussa

Neljäs Mooseksen kirja. Kuva: Wikimedia Commons

Neljäs Mooseksen kirja. Kuva: Wikimedia Commons

Juutalaisille orjille syötettiin valkosipulia, koska sen uskottiin lisäävän heidän voimaa ja tuottavuutta. Kun orjat lähtivät Egyptistä, heidän mainitaan kaivanneen ”kalaa, kurkkua, meloneita, purjoa, sipulia ja valkosipulia.”

Myös juutalaisten kirjoituskokoelma Talmudissa (200-500 jaa.) valkosipulia määrättiin ”loisinfektioihin ja muihin häiriöihin”.

Kreikassa (1000 eaa – 326 eaa.)

Antiikin Kreikassa valkosipuli oli osa sotilaiden päivittäistä ruokavaliota, koska sen uskottiin tekevän heidän rohkeammiksi. Antiikin olympialaisiin osallistuneet urheilijat nauttivat valkosipulia oletettavasti parantaakseen suorituskykyään. Sitä käytettiin myös suojaamaan ihoa myrkyiltä.

Lääketieteen isä, Hippokrates, käytti terapioissaan valkosipulia elimistöä puhdistavana aineena mm. keuhko- ja vatsavaivoihin.

Hippokrates maalauksessa. Kuva: Wikimedia Commons

Hippokrates maalauksessa. Kuva: Wikimedia Commons

Roomassa (8 eaa. – 476 jaa.)

Antiikin Rooma

Maalaus Antiikin Rooman ajoilta. Kuva: Wikimedia Commons

Keisari Neron armeijan päälääkäri määräsi armeijalle valkosipulia ”puhdistamaan verisuonia” eli parantamaan sydämen toimintaa (varsinainen verenkierto löydettiin vasta sata vuotta myöhemmin).

Valkosipulia suositeltiin myös ruoansulatushäiriöihin, eläinten puremien hoitoon sekä nivelsairauksien ja kouristusten hoitoon.

Plinius vanhemman Naturalis historia -teoksessa vuosilta 77-79 jaa. esitettiin 23 lääketieteellistä käyttötarkoitusta valkosipulille, muiden muassa suojautuminen myrkyiltä ja tulehduksilta.

Kiinassa ja Japanissa

Itä-Aasiassa valkosipulia käytettiin ruoan säilöntäaineena ja päivittäisessä ruokavaliossa raa’an lihan kanssa. Sitä määrättiin myös lääkkeenä hengitysvaivoihin, ruoansulatusongelmiin, ripuliin ja matotartuntoihin sekä poistamaan masennusta. Sitä saatettiin käyttää myös miesten potenssin hoidossa.

Antiikin Intiassa

Jo muinaiset intialaiset arvostivat valkosipulin lääkinnällisiä ominaisuuksia ja he käyttivät sitä eräänlaisena lemmenrohtona kiihottamaan lemmenviettiään. Yläluokan ruoaksi se ei sopinut, koska he halveksivat sen voimakasta tuoksua. Munkeilta, leskiltä ja nuorilta se oli kokonaan kielletty, koska sen ajateltiin stimuloivan ylimääräisiä intohimoja.

Valkosipuli mainitaan sanskritinkielisissä teksteissä 200 eaa. – 200 jaa. sekä buddhalaisten Navanitaka-teksteissä 400 jaa., jossa kuvattiin sen lääkinnällisiä ominaisuuksia. Sen uskottiin jo silloin parantavan useita sairauksia ja pidentävän elinikää.

Kasvia käytettiin myös alunperin intialaisessa Ayurveda-terveydenhuollossa, jossa sen ajateltiin sisältävän viisi kuudesta tärkeästä mausta. Valkosipulista puuttui vain hapan. Ovella roikkuvien valkosipulien uskottiin estävän tartuntatauteja, kuten isorokkoa.

Vaikka valkosipulia arvostettiin lääkeaineena, mm. buddhalaiset, hindut, jainalaiset ja bramiinit välttivät sen käyttämistä ruoanlaitossa.

Asenteet muuttuivat vuosisatojen saatossa muslimivallan alla, jolloin valkosipulista, inkivääristä ja sipulista tulivat eteläaasialaisen keittiön tärkeimpiä mausteita.

Keskiajalla (500-1400-luvuilla)

Valkosipulin lääketieteellinen käyttö oli useasti esillä Hortulus Animae -käsikirjoituksessa, yhdessä sen ajan viitatuimmassa lääketieteellisessä teoksessa. Sen uskottiin lievittävän ummetusta juomien kanssa nautittuna ja estävän lämpöhalvauksia ulkona työskentelevillä. Lääketieteellinen koulu Salernossa toi näkyvästi esille valkosipulin ravintsemuskäyttöä. Valkosipulia käytettiin myös ruttoepidemioiden aikana hoitokeinona.

Renesanssin aikaan (1350-luvulla)

Valkosipuli oli yksi tärkeimmistä kasveista, joita kasvatettiin yliopistoilla lääketieteellisiin tarkoituksiin. Yksi 1500-luvun merkittävimmistä lääkäreistä, Pietro Andrea Mattioli, määräsi valkosipulia mm. ruoansulatushäiriöihin ja munuaiskiviin. Englannissa sillä hoidettiin mm. hammassärkyä, ummetusta, vesipöhöä ja ruttoa.

Lisätietoa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *