Lukuaika 1 min

Voiko itävän valkosipulin syödä?

Itävä valkosipuli

Vaikka valkosipulin terveysvaikutuksia on tutkittu paljon, on itävä valkosipuli saanut vain vähän huomiota.

Vuonna 2004 tehdyssä korealaisessa tutkimuksessa selvitettiin stimuloiko valkosipulin itäminen ns. fytokemikaalien kasvua, joilla on havaittu terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Tutkimus osoitti, että eri itämisvaiheessa olevat valkosipulit sisälsivät eri määriä antioksidantteja. Eniten antioksidantteja oli viisi päivää itäneessä valkosipulissa, kun taas raa’an valkosipulin antioksidanttitasot olivat suhteellisen alhaiset. Myös niiden metabolinen profiili oli erilainen.

Tutkimus osoitti, että muutaman päivän itäneet valkosipulit ovat jopa terveellisempiä kuin tuoreet valkosipulit. Joten älä heitä hieman itänyttä valkosipulia heti biojätteeseen.

Valkosipulin antioksidanttitasot

Lisätietoa:

Viimeisimmät kirjoittajalta Blog