Valkosipuli ja flunssa

Valkosipuli ja flunssa

Valkosipuli on yksi ensimmäisistä kasveista, jota on ihmiskunnan kirjoitetun historian aikana käytetty sairauksien hoitoon ja hyvän terveyden ylläpitämiseen.

Valkosipulia on löydetty mm. Egyptin pyramideista ja antiikin Kreikan temppeleistä. Useat antiikin aikaiset kirjoitukset Egyptistä, Kreikasta, Roomasta, Kiinasta ja Intiasta sisältävät viitteitä valkosipulin lääketieteellisestä käytöstä ja mainitaanpa se myös Raamatun teksteissä.

”Hämmästyttävintä on miten monet toisilleen tuntemattomat kulttuurit tekivät samoja johtopäätöksiä valkosipulin käytöstä sairauksien hoidossa.”

Kiinassa valkosipuli mainittiin jo Xia-dynastian aikaan 2000 eaa. Muinaiset kiinalaiset tunnistivat jo silloin valkosipulin voimakkaat antibioottiset vaikutukset ja käyttivät sitä perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä. Cherokee-intiaanit ovat jo pitkään hoitaneet sen avulla yskää.

Valkosipuli estää flunssaa

Historiallisesta käytöstä huolimatta, vasta vuonna 2007 julkaistu tutkimus esitti ensimmäistä kertaa vedenpitäviä todisteita siitä, että valkosipuli ennaltaehkäisee tavallista flunssaa eli nuhakuumetta. Viruksen aiheuttama flunssa on ihmiskunnan yleisin sairaus. Suomessa aikuiset sairastavat flunssan 1-5 ja lapset 5-10 kertaa vuodessa.

”Valkosipulia päivittäin nauttivat sairastuvat selvästi harvemmin flunssaan kuin he, jotka eivät nauti sitä.”

Tutkimuksen johtaja ja valkosipuli-intoilija Peter Josling

Tutkimuksen johtaja, valkosipuli-intoilija ja ”Valkosipulikuningas”, tohtori Peter Josling.

Tutkimus toteutettiin kaksoissokkokokeena siten, että puolet 146 henkilön testiryhmästä nauttivat päivittäin allisiinia sisältävän valkosipulivalmisteen, Allimax-kapselin, ja puolet nauttivat lumelääkettä. 90 päivän testijakson aikana vain 24 henkilöä allisiinikapselin nauttineista sairastui flunssaan verrattuna 65:een, jotka nauttivat lumelääkettä.

Tutkimuksessa todettiin, että allisiinia sisältävä valkosipulivalmiste päivittäin nautittuna vähensi riskiä sairastua flunssaan yli puolella. Lisäksi allisiinia nauttineet testiryhmäläiset parantuivat flunssasta lumelääkettä nauttineita nopeammin ja todennäköisyys saada flunssa uudestaan pieneni merkittävästi.

Samassa tutkimuksessa todettiin allisiinia sisältävän valkosipulin olevan tehokas myös sairaalabakteeri MRSA:n aiheuttamien tulehduksien hoidossa.

Valkosipulin käyttö flunssaan

Syö raakana

Raaka valkosipuliValkosipuli sisältää runsaasti eteerisiä öljyjä, mistä syystä sen maku ja tuoksu ovat melko voimakkaita. Raakana sen sisältämät tehoaineet pysyvät kuitenkin varmimmin tallessa.

Leikkaa, murskaa tai pureskele valkosipuli hyvin, koska silloin sen sisältämä alliini muuttuu tehokkaimmin flunssavirusta torjuvaksi allisiiniksi.

Lisää ruokaan

ValkosipulipizzaValkosipuli on voimakas ja hyvänmakuinen mauste, joka sopii melkein mihin tahansa ruokaan. Kun sairastut flunssaan, lisää valkosipulia lihaan, makkaraan, kastikkeiseen, keittoon, pataruokaan, pizzaan, salaattiin tai vaikkapa patonkiin.

Huomaa, että riittävän korkeaan lämpötilaan kuumennettaessa mahdollisuus allisiinin syntymiseen häviää. Lisää valkosipuli ruokaan mieluiten juuri ennen tarjoilua.

Sekoita valkosipulia juomaan

ValkosipulijuomaFlunssaa sairastaessa on juotava paljon, koska elimistö kuluttaa enemmän nestettä taistellessaan tautia vastaan. Nesteet huuhtovat kehosta epäpuhtauksia ja auttavat liman tuotannossa. Nestevajaus voi pahentaa flunssan oireita.

Voit sekoittaa murskattua valkosipulia moniin juomiin, kuten kuumaan maitoon, hunajaveteen, veteen, mehuun tai teehen.

Kuumat juomat helpottavat kurkkukipua ja hengittämistä, avaavat tukkoista nenää, antavat energiaa ja lämmittävät. Lisää murskattua valkosipulia vasta valmiiseen juomaan, jolloin se säilyttää parhaiten flunssaa karkottavat tehoaineet.

Hengitä valkosipulihöyryä

InhalaattoriKuten tiedetään, valkosipulin tai tavallisen sipulin pilkkominen laittaa itkettämään ja avaa röörejä.

Pilko tai murskaa valkosipulia kuumaan veteen ja hengitä siitä nousevia höyryjä. Tämä niksi auttaa ylähengitystieinfektioihin, joihin liittyy usein hengitysvaikeuksia sekä parantaa unen saamista.

Voit käyttää höyryhengitykseen myös siihen tarkoitettua inhalaattoria, joita myydään apteekeissa.

Huom. Älä keitä valkosipulia, vaan lisää se kuumaan veteen.

Valkosipulia sukkiin yön ajaksi

ValkosipulisukkaKuori ja pilko tai murskaa valkosipulinkynsi ja laita sitä sukkiisi yön ajaksi. Valkosipulit on laitettava jalkapohjan puolille, koska jalkapöydän iho ei kestä sipulia. Lapsien iholle valkosipulia ei saa laittaa.

Tämä nk. ”sipulisukka” on vanhan kansan perua ja auttaa nenän tukkoisuuteen, hengittämiseen ja sitä kautta myös unen laatuun. Niksin toimivuudesta ei ole mitään tieteellistä näyttöä, mutta monissa suomalaisissa blogeissa vakuutetaan sen toimivan. Lue esimerkiksi tämä ja tämä.

Jotkut kertovat, että valkosipulimurskan laittaminen öljytyn rinnan päälle tai esimerkiksi talouspaperin sisään oman pään lähelle nukkuessa voi auttaa flunssan oireisiin.

Valkosipulituppoja nenään

Flunssaan liittyvää nuhaa voidaan hoitaa sieraimiin asetetuilla pumpulitupoilla, jotka on kasteltu valkosipulimehussa.

Lähteitä:

Oletko saanut valkosipulista apua flunssaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

3 vastausta artikkeliin ”Valkosipuli ja flunssa

  1. Reijo Frilander

    Paras luononlääke moneen tautiin ei oo flusaa olli sen jälkeen ku rupesin syömääm säänöllisesti valkosipulia ja siitä on jo aikaa 14 vuotta

    Vastaa
  2. Seiju

    Valkosipuli on paras lääke.
    Olin muutama vuosi ihan kauheassa flunssassa parisen viikkoa.
    Ei auttanut lääkärillä käynti.
    Sitten muistin että valkosipulia, jota nuorempana söin silloin tällöin enkä sairastellut.
    Yöksi murskattua valkosipulia rintaan ja paraneminen alkoi.
    Valkosipuli on niin hyvä juttu, suosittelen!
    Vanha kunnon sipulimaito myös hyvä yskään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *